Itseäni on mietityttänyt näiden uusien ja yhä lyhytsanaisempien sosiaalisten medioiden suosio -vrt. Twitter. Alammeko elää eräänlaista tekstiviestiaikakautta, jolloin asiat tarvitsee saada kerrottua mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman lyhyesti, ja hetken kuluttua uudemmat ja "tärkeämmät" asiat ovat jo pinnalla, eikä niistä "vanhoista" enää kannata edes kiinnostua?
Tuossa pari kirjoitusta sitten mainittiin tästä absurdista ajatuksesta, että sosiaaliset mediat syrjäyttäisivät hakukoneet, kuten Googlen. Kyseessähän on kaksi täysin erilaista palvelua täysin erityyppisiin tarkoituksiin - ja hakukoneilla löytää tehokkaasti tietoja jopa sosiaalisista medioistakin, kuten blogeista, facebookista, twitteristä jne.
Ja suurimmassa osassa sosiaalisia medioita on lisäksi omat sisäänrakennetut hakukoneensa - itseasiassa lähes jokaisella merkittävällä websivulla on jonkinlainen haku, jotta vierailija voi helpommin löytää haluamansa informaation.
Lisäksi tämä "uuden ja tuoreen" tiedon palvonta on mielestäni vaarallista. Mikä on kyseisen tiedon merkitysarvo, jos jo muutaman tunnin saatika muutaman päivän kuluttua kyseinen informaatio on "vanhaa" - ja uudemmat ja paremmat artikkelit ovat sen jo syrjäyttäneet? Tuotammeko informaatiota vain tuottamisen riemusta, mutta sisältö on niin niin köyhää ja turhaa, että informaatiota ei olekaan ajateltu pysyväksi, vaan sillä on merkitystä vain kyseisellä hetkellä, jonka jälkeen sen voi unohtaa?
Twitter edustaa mielestäni lyhyine viesteineen juuri tätä kulttuuria. Viestit tulee ja menee, jonka jälkeen niillä on hyvin pieni merkitys. Miksi siis viestiä lainkaan?
Tämän kirjoituksen otsikkoon viitaten - siis Neil Postmanin 80-luvun mediakriittiseen klassikkoon "Huvitamme itsemme hengiltä" - mielestäni nykypäivänä tarvittaisiin vastaavaa mediakriittistä asennetta sosiaalisia medioita kohtaan.
Tuottaako tällainen tekstiviestikulttuuri, lyhytviestintä, aina ajan hermoilla oleminen, ja turhanpäiväisen informaation tuottaminen mitään kulttuurista lisäarvoa? Mikä sen merkitys on? Haluammeko vain kertoa ja viestiä itsestämme, jotta saamme itsemme näkyville? Onko kyseessä vastaava narsistinen ja egosentrinen visio, mistä Facebookia on kritisoitu myös?
Vai onko kyseessä jo pidempiaikainen kulttuurinen rappio, joka on seurausta Postmanin jo 80-luvulla ennakoimista tapahtumista? Onko viihdekulttuurin ja television merkityksen kasvu - ja myöhemmin internetin ja sosiaalisten medioiden - päivittäisessä elämässämme muuttanut toiminta- ja ajattelutapaamme niin paljon, että kykenemme tuottamaan yhä vähemmän merkittävää informaatiota ja lauseet pitää koittaa tiivistää 160 merkkiin?
Sosiaalisten medioiden merkitys useimpien meidän nykyelämässä on kiistämätön - niitä ilman tultiin kuitenkin hyvin toimeen vielä 10-15 vuotta sitten. Mikä on siis niiden todellinen merkitys?
Amusing Ourselves to Death - Wikipedia
En aio huvittaa itseäni hengiltä - Keskisuomalainen (kolumni)
Facebook aiheuttaa ADHD:tä
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti